lauantai 31. lokakuuta 2015

Syyskiireitä ja -murheita



Syksy on tuonut meikäläisen elämään nyt enemmän kiirettä ja stressiä kuin osasin odottaakkaan. Ensinnäkin opiskelut aiheuttavat nyt jos jonkinlaista pikkupuhdetta. Näihin kuuluu myös tuo pari viikkoa sitten alkanuy opetusharjoittelu. Vaikka aikeissa olisikin valmistua jo reilun vuoden kuluttua, tuntuu että vasta nyt olen kunnolla päässyt näkemään, että millaiseen ammattiin tässä ollaan ryhtymässä.

Kovasti olen kyllä harkassa tykännyt olla. Lasten kanssa olen kyllä muutenkin tottunut olemaan, mikä varmasti helpottaa koululle sopeutumista ja oppilaiden kanssa juttuun tulemista. Suurimpana yllärinä on kuitenkin tullut tämän työn rankkuus ja stressin määrä!  Vaikka oppitunteja päivän mittaan on vain muutamia,  huomaan usein vielä illallakin työstäväni oppimateriaaleja sekä tekeväni tuntisuunnitelmia. Oppituntien pitämiseen kuluva energia on aivan uskomaton! Oppituntien läpiviemisen lisäksi keskitän valtavasti huomiota omaan itseeni sekä oppilaiden keskittymiseen, työskentelyyn sekä vuorovaikutukseen heidän kanssaan.  Lisäksi koen jonkun verran painetta ohjaavan opettajani tarkkojen ja armotyomien silmien alla olemisesta.

Myös muu elämä ei ole sujunut aivan stressittä. Erään minulle erittäin läheisen ihnisen terveydentilassa on ilmennyt ongelmia,  mikä huolestuttaa minua kovasti. Pyörittelen asioita paljon päässäni löytämättä ulospääsyä. Tavallaan on onni, että harjoittelupäivät pitävät minut kiireisenä, eikä aikaa murehtimiselle jää paljoa. Toivon sydämestäni, että asiat ratkeaisivat pian,  ja elämä tuntuisi taas kevyemmältä.

Hyvää pyhäinpäivää teille kaikille! <3

Neilikki

torstai 22. lokakuuta 2015

Hääpaikka; check!




Nyt se olisi sitten varattu! Hääpaikka nimittäin. Tässäpä vähän faktaa siitä, millaisessa pytingissä meidän avioliittoon astumista juhlitaan.

Hääpaikaksi siis valikoitui erään urheiluseuran omistama seurantalo noin 13km päässä vihkipaikasta. Paikka sisältää talon ja suuren pihan lisäksi 150:n hengen astiaston, pöydät, tuolit, äänentoistolaitteet keittiön ja siivouksen. (Toki siis omat jäljet on siivottava, mutta ei mitään lattioita tärvitse ruveta jynssäämään :D) Myös pöytäliinoja voi vuokrata halutessaan. Varsin paljon siis saa itse hääpaikasta. 

Itse juhlatila on urheilusalimainen, mutta koristelulla varmasti saa loihdittua paikasta vaikka mitä. Mikäli sää nyt ei ole aivan kamala, myös pihaa kannattanee hyödyntää.

Ehkä parasta valitsemassamme paikassa on kuitenkin tuo hintapuoli. Koko viikonloppu kustantaa yhteensä 500e. Joissan ravintolatyyppisissä paikoissa olen törmännyt lähes tuplahintaan yhdestä päivästä, joka on kyllä tuntunut aika hurjalta summalta. Tässä paikassa on myös hyvää tuo, että paikkaa voi mennä koristelemaan jo edellisenä iltana, ja tavaroita voi hakea sitten häiden jälkeisenä päivänä. 

Tuntuu kyllä hyvältä, että vihdoin on jokin asia päätetty ja hoidettu häiden osalta. Olen juuri nyt muutenkin tosi stressaantunut opintoihin liittyvän opetusharjoittelun sekä miljoonan eri tehtävän takia, joten ihanaa, että edes häärintamalle kuuluu jotain hyvää. Seuraavaksi voisi sitten alkaa jotain pitopalvelujuttuja miettimään...



Loppuun vain kaunis kuva, joka ei liity tekstiin mitenkään :D Kuva: Janne Miettinen



Rakkaudella,
Neilikki



perjantai 16. lokakuuta 2015

Näillä tuotteilla torjun: haamunaamaa



Tämä postaus on siis jatkoa tuolle aiemmalle "Näillä tuotteilla torjun: Bad Hair Day:tä"-postaukselle. Nyt siis vuorossa muutamia luottomeikkejäni. Yllättävän vaikeaa muuten keksiä, että mitä milläkin torjun :D Tuli ehkä valittua tuo postaussarjan nimi vähän hätäisesti, mutta näillä mennään.

Lancome Teint Idole Ultra 24 -meikkivoide

Heti kärkeen Lancomen meikkivoide. Tiedättehän, luottomeikkivoiteen löytäminen ei ole ihan yksinkertaista. Pitäisi löytää tuote, joka mätsää täydellisesti omaan ihoon; ei kiiltoa, ei levittymisongelmia ja vielä se juuri oikea sävy. No, itselleni tuo Lancome täyttää nämä kriteerit. Sävyksi valitsin 010:n, joka taisi toisiksi vaalein sävy. Ihan hyvä näin talvea kohti, kun ei tässä ainakaan ruskettumaan päin olla. Hintaahan tuolla litkulla tietenkin on, mutta itse sain hintaa vähän alas päin Sokoksen Kutsu kauneuteen-tarjousten myötä.




Rimmel Exaggerate -eye liner

Hintaluokan puolesta aivan toista ääripäätä tuon Lancomen kanssa. Olen ehkä aiemmin suhtautunut vähän varauksella näihin kaikkein halvimpiin merkkeihin, niin kuin nyt tuohon Rimmeliin. Eye liner teki kuitenkin yllätyksen. Aplikaattori pelittää hyvin; saa niin paksua kuin ohuttakin rajausta ja on riittävän napakka. Inhoan niitä eye linereita, joissa on muutama karva, ja niillä pitäisi saada siistiä ja tarkkaa jälkeä aikaan. Hintaa tällä on alle 8e.




L'oreal Paris Telescopic -mascara

Eräässä suhteessa olen onnekas. En ole ikinä kokenut tarvetta ripsienpidennyksille. Räpsyjä kun on ihan luonnostaankin mukavasti; ovat tuuheat ja pitkät. Hyvillä ripsareilla vielä vähän lisäbuustia, ja tadaa, ripseni ovat kyllä näyttävät. Eräs yllätysbuusteri oli tämä L'orealin maskara. Harjasosa on todella kapea, ja olin varma, että väri jää ripisien sijasta purkkiin. Toisin kävi, ja uusi suosikki oli löytynyt! Hinta pyörii parinkympin tienoilla.















Lancome Hypnose Volume-a-porter -maskara

Tämäkin on taattua Lancome-tavaraa. Erottelee ja pidentää oikein kivasti. Kiinnitin huomiota sekä tässä ripsarissa että tuossa Lancomen meikkivoiteessa tuoksuun. Lienevätkö hajustettuja, kun niin erilaiselle tuoksuvat kuin muut tuotteet? Itseäni haju ei kuitenkaan häirinnyt, enkä tuntenut sitä muuta kuin meikkausvaiheessa. Pahoittelut muuten siitä, miten kovia kokeneilta ripsarit kuvissa näyttävät, mutta kyllähän nuo väkisinkin osumaa ottavat käytössä ja meikkipussissa pyöriessä.


Anastasia Beverly Hills Clear Brow Gel -kulmakarvageeli

Ehkä hieman tuntemattomampi merkki, jota ei tietääkseni edes tämän kylän tytöille myydäkään, mutta onneksi joskus voi tehdä vierailun Isolle Kirkolle Helsinkiin silloin tällöin. Kyseessä siis kulmakarvageeli. Tuote jota en edes tiennyt tarvitsevani ennen kuin sen hommasin :D Ihan mukavasti kuitenkin pitää karvat ojennuksessa niissä tilanteissa kun meikin pitäisi näyttää hyvin viimeistellyltä. Itselläni nyt on tuo kirkas versio, mutta näitä on saatavilla myös värillisinä. Hieman kyllä mietityttää miten luontevan näköiset kulmat olisivat värillisen geelin kanssa..




Rakkaudella,
Neilikki












lauantai 10. lokakuuta 2015

Hemmottelua vai rahanhukkaa?



Tulipa tuossa tehtyä pieni heräteostos. Tai oikeastaan tilaus. Nimittäin Livbox. Aika monissa kauneus- ja kosmetiikkablogeissa on näistä ollut puhetta, ja niinpä tulin siihen tulokseen, että minunkin pitää saada sellainen. Niille jotka eivät tästä ole vielä kuulleet, niin kyseessä on erilaista kosmetiikkaa sisältävä boksi, joka toimitetaan tilaajalle kerran kuukaudessa. Hintaa lystillä on 16,90/kk.

Olen tosiaan aikamoinen kosmetiikkahamsteri, ja nautin kovasti uusien mömmöjen hankkimisesta ja testaamisesta. Niinpä ajattelin, että pieni yllätyspaketti kerran kuussa piristäisi mukavasti tätä kaamosaikaa. Itse otin nyt vain tuon kolmen kuukauden määräaikaisen tilauksen, että en kesään mennessä huku purkkeihin ja purnukoihin. Kaapeista kun löytyy kaikenlaista jo ennestään. Ensimmäinen paketti pitäisi saapua marraskuun alussa. Kerron sitten mitä paketista löytyi, ja koinko sisällön ihanaksi hemmotteluksi vai silkaksi rahanhaaskaukseksi.

Oletteko te tilanneet boxia tai onko livboxi ylipäätään tuttu?




Rakkaudella,

Neilikki

torstai 8. lokakuuta 2015

Pieniä häähajatelmia



Ensinnäkin, olen aivan valtavan onnellisen-häkeltyneen-tohkeissani:blogi on ollut pystyssä alle kuukauden, ja  mun blogilla on ensimmäinen lukija! Kiitos aivan valtavasti hänelle! Myös muutama kommentti on postauksiin tupsahtanut. Nekin ovat piristäneet päiviäni kovasti, joten kommentoikaa ihmeessä jatkossakin!

Ajattelin nyt kertoa vähän lisää meidän hääsuunnitelmista. Mitään konkreettista ei edelleenkään ole tehty, mutta suunnitelmia kuitenkin. Osa tärkeitä ja osa vähemmän tärkeitä. Mutta jostain se on aloitettava.

Ensinnäkin häiden teemasta. Emme ole ajatelleet ottaa häillemme mitään suurta kantavaa teemaa kuten elokuvahäät tai 50-luku. Tyyliksi olemme kuitenkin ajatelleet klassista. Tämä tullaan näkemään etenkin hääpuvussa, jota olen tässä hieman myös kaavaillut. Siitä voisin tehdä ihan erillisen postauksen. Olen omankin pukeutumiseni ja tyylini suhteen melko klassinen, joten se tuntuu omalta. 

Myös teemavärit on päätetty; valkoinen, vaaleanpunainen ja hopea. Värit löytyivät melko helposti. Vaaleanpunaisen sijasta pohdimme hieman myös vaaleansinistä, mutta jotenkin vaalenpunainen romanttisena ja herkkänä värinä tuntui sopivalta. Valkoinen ja hopea puolestaan tulivat luonnollisesti morsiamen väristä sekä sormuksista. Kihlasormukseni on siis valkokultaa, ja vinkisormuksenkin olisi tarkoitus olla ainakin osittain valkokultainen. Tässäpä muutamia inspiskuvia, kiitos Google.

  

  


Hääpaikaksi meillä on yksi potentiaalinen vaihtoehto. Tarkoituksena olisikin käydä sitä katsastamassa tässä viikonlopun aikana, jonka jälkeen paikan voisi vaikka varatakin. Kyseessä on erään urheiluseuran omistama seuratalo. Vuokra koko viikonlopulta olisi 500e. Tuo hinta on kyllä rakastettava verrattuna esim. monien ravintoloiden hintoihin.

Ja kaikista epäoleellisimpana, hääkarkkejakin on ehditty suunnittelemaan! Näitäkin pitäisi käydä viikonloppuna hankkimassa maisteluerä. Kyseessä siis Kultasuklaan mansikkaruusu-niminen konvehtiherkku. Ehkä viikonlopun jälkeen ollaan sitten viisaampia, ja saadaan vaikka jotain jo lyötyä lukkoonkin.



Rakkaudella,

Neilikki

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Näillä tuotteilla torjun: Bad Hair Day:tä



Tarkoituksena olisi toteuttaa tällainen kosmetiikka-aiheinen postaussarja nimeltä "Näillä tuotteilla torjun (milloin mitäkin)". Ensimmäisenä esittelyssa on siis hiustenhoitotuotteita. Sanottakoon, että tässä ei todellakaan ole koko shamppoo/hoitoaine/muotoilutuotteiden kaarti kaapeistani. Olen nimittäin melkoinen hamsteri näissä kosmetiikka-asioissa, ja aika usein tulee osteltua yhtä ja toista tarpeellista ja tarpeetontakin. Tässä nyt kuitenkin niitä lemppareita, joista haluan muutaman sanasen kertoa.


Goldwell Dualsenses Color Extra Rich- shampoo ja tehohoito

Tämän parivaljakon kampaaja onnistui myymään minulle tässä pari viikkoa takaperin. Kyseessä siis erityisesti paksuille ja karheille värjätyille hiuksille, eli juurikin meikäläisen kuontalolle suunniteltu tuotesarja. Siloittaa mukavasti hiuksia ja tekee niistä helposti käsiteltävät. Tehohoidossa ehdottomasti etuna on se, että vaikutusaika on vain 60 sekuntia. Ei nimittäin paljoa huvita tuolla opiskelijakämpän kylmässä kylpyhuoneessa seisoskella ikuisuuksia vaikka kuinka hiukset elpyisivät. Tämä tuotepari on tällä hetkellä ehdoton suosikkini, eikä harmitä yhtään, että sorruin heräteostokseen kampaamoreissun päätteeksi.


Garnier Respons Caring Conditioner- hoitoaine

Respons on käsittääkseni suhteellisen uusi tuotesarja Garnierilta. Olin kuullut monen hehkuttaneen tätä tuotetta, ja niinpä se oli sitten omaankin hyllyyn puteli kotiutettava. Ja hintaa oli muistaakseni hurjat 2,95e! Näitä Respons-tuotteita on muutamaakin eri sorttia, mutta itse valitsin tuon kuiville ja vaurioittuneille hiuksille suunnatun. Tässä tuotteessa on kyllä hinta-laatusuhde kohdillaan! Hiukset jäivät todella pehmeän tuntuisiksi. Erityisen rakastunut olin tuohon pehmeään, hiukan vaniljaiseen tuoksuun <3


BC Hairtherapy Oil Miracle- hiusnaamio

Jokin aika sitten päätin panostaa hiusten elvyttämiseen naamion avulla. Päätin valita hieman laadukkaamman tuotteen toivoen, että tulokset olisivat parempia. BC:n naamio sisältää keratiinia, ja lupaa rakennepaikata hiuksia syvältä. Vaikutusaika 5-10min. Hiukkasen on välillä hiukset jääneet mähläisen tuntuisiksi tästä (lieneekö huuhtelu jäänyt heikoksi vai mikä lie?), mutta ihan kokeilemisen arvoinen tuote tämäkin niihin hetkiin, kun jaksan panostaa hiustenpesuun vähän enemmän aikaa.




Matrix Oil Wonders- hiusöljy

Kuivien latvojen ehdoton pelastaja! Parilla painalluksella saa jopa meikäläisen välillä tosi pörröiset hiukset ojennukseen, ja samalla hius kiittää kosteudesta. Itse en myöskään ole kokenyt minkään sorttista rasvoittumisongelmaa, toki öljykä ei kannata tyveen tunkea. Vaikka tuotetta on jäljellä vielä reilusta, olen jo nyt päättänyt, että tätä hankitaan lisää!


Sunsilk Pro Heat- lämpösuoja

Kovin paljon ei enää nykyään tule tukkaa suoristeltua tai kiharreltua, mutta silloin harvoin kun sen teen, on lämpösuoja ehdottomasti paikallaan. Sunsilkin lämpösuoja leviää hyvin ja on ollut riittoisa. Hintaakaan tuolla tuoskin kauhean monta euroa on. Erityiskiitos kuitenkin ihanasta vadelmantuoksusta, joka kestää hiuksissa koko päivän.


Four Reasons Super Shaper- hiuslakka

Ei päivää ilman hiuslakkaa. Eikä mikä tahansa hiuslakka käy, sillä tämä pörrö ei ihan vähästä kesyynny. Four Reasonsin lakassa on omaan makuuni riittävästi pitoa, mutta tukka ei kuitenkaan näytä kovalta kypärältä. Ainoa harmi on pullon pieni koko.




Tangle Teezer

Tiedän, että en ole ensimmäinen enkä viimeinen joka fanittaa Tangle Teezeriä. Tätä ihmeharjaa on nykyään kaikissa väreissä, eri mallisina ja kokoisina. Eikä ihme. Omille hiuksilleni on ollut aina vaikeaa löytää hyvää harjaa. Moni harja yksinkertaisesti jää hiuksiini kiinni eikä handlaa pitkiä ja paksuja kutrejani. Tangle Teezerillä paksutkin hiukset saa kuitenkin harjattua ilman repimistä. Tuntuupa Teezeri soveltuvan paremmin myös kosteille tai märille hiuksille kuin normiharja. Jos et ole vielä kokeillut niin suosittelen.



Tässäpä oli minun hiusfeivörittini. Oliko tuttuja tuotteita? Jäikö jotain kysyttävää/kommentoitavaa? 

Rakkaudella,

Neilikki

perjantai 2. lokakuuta 2015

Kylmästä lämpimään (ehkä joskus)



Onko jollain muullakin pientä pimeys/syksy/arkiahdistusta? Periaatteessa tykkään kyllä syksystä (ainakin näistä aurinkoisista ruskasäistä, joillon mittari on vielä plussalla), mutta kun kesälläkin tuo auringon näkeminen oli laskettavissa yhden käden sormilla, tulee toisinaan kaipailtua irtiottoa. Vielä kun tähän harmauteen lisätään opiskeluiden tuomat deadlinet, tentit ja pitkät päivät, olen jo valmis varaamaan matkan aurinkoon!

Häämatkallehan tästä ainakin ollaan jossain vaiheessa lähdössä, se on varmaa. Tarkoituksena olisi rahoittaa matka häälahjaksi saaduilla rahoilla, sillä omat liksat menee kyllä varmasti melko kiitettävästi itse hääkemujen järjestämiseen. Matkan pituus ja kohde riippuvatkin sitten isolta osin siitä, kuinka paljon häälahjarahastoon kilahtaa. Vaihtoehdot lieneevät siellä kotimaan kylpylän ja Balin välimaastossa. Toivottavasti ei tuota ensimmäistä vaihtoehtoa.




Kumpi mielummin?


Tällä hetkellä kuitenkin yli puolentoista vuoden päässä siintävä häämatka tuntuu hiukan liian kaukaiselta kiintopisteeltä. Siispä reissuun on päästävä jo aiemmin! Valitettavasti opiskelut pitävät tällä hetkellä meikäläisen tiiviisti kotisuomessa, eikä reissuja ole mahdollista tehdä kuin korkeintaan äidin ja isin luo kotikaupunkiini. Tarkoitus olisi siis ottaa lomalento ensi keväänä, kun saan omat opinnot tältä vuodelta pakettiin ja kihlattu puolestaan gradun ja maisterin paperit. Onhan siinä nyt juhlan aihetta kerrakseen. 

Toiveissa olisi päästä matkaan kohtuullisella budjetilla, mutta kuitenkin jonnekin auringon ja meren äärelle. Potentiaalisia vaihtoehtoja voisivat olla ainakin Espanja, Portugali ja Kreikka. Näistä tosin Portugali lienee hiukan kalliimpi, mutta ehkä hyvällä tuurilla voisi löytää jonkun kohtuuhintaisen hotellin. Kuvien katselu lomakohteista on aivan ihanaa, mutta aikaa ensi kevääseenkin on vielä aivan liikaa! Ehkä olisi parempi vielä toistaiseksi unohtaa suunnittelut, etten ehdi vaipua epätoivoon ennen kuin matka on millään lailla ajankohtainen...



Minäminäminä!!!


Kertokaapas mitä matkakohteita suositteleisitte? Onko teillä matkasuunnitelmia?


Rakkaudella,

Neilikki