keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Kesäkuun suosikkiputeli

Joku ehkä huomasikin, että huhtikuussa aloittamani kuukauden suosikkiputeli-postaussarja jäi välistä toukokuussa, eikä tuolloin esitelty minkäänlaista suosikkipurnukkaa. Kyse oli ihan yksinkertaisesti bloggaajan huonosta muistista ja viitseliäisyydestä. Nyt kesäkuussa kuitenkin korjaan tilanteen, ja yritän jatkossa toteuttaa postaussarjojen postauksia säännölliseen tahtiin. Kivoja kosmetiikkaputeleita kuitenkin on niin paljon esiteltäväksi :)

Tämän kuukauden suosikkia en oikeastaan edes itse omista. Kyseessä on löytö, jonka tein äitini kaappien kätköstä "kotikotona" vieraillessani. Tuote on nimeltään Shiseidon Ibuki Purifying Cleanser. Shiseido ei merkkinä ole minulle kovinkaan tuttu, mutta ainakin tämä tuote vakuutti minut täysin. Purifying Cleanser on siis vaahtoava ja hyvin miedosti hajustettu naamaputsari, joka poistaa meikin ihan silmämeikistä lähtien todella tehokkaasti ja ilman hankaamista ja hinkkaamista. Puristettaessa tuote on voidemainen ja melko kiinteäkin, mutta muuttuu kyllä helposti vaahdoksi. Plussaa myös siitä, että pienikin määrä kerrallaan riittää meikin poistoon oikein hyvin. Huuhdellessa iho tuntuu hetken hiukkasen nahkealta ja ei-liukkaalta (tiedättekö mitä tarkoitan?), mutta tunne häviää nopeasti.

Ostaisin Shiseidoa heti tältä istumalta muutaman purkin ellei hinta olisi melkoisen korkea naamaputsariksi. Sokoksen verkkokaupassa tämä näyttäisi maksavan 42,90e, mutta joistain verkkokaupoista bongailin tätä noin kolmellakympillä. Hiukkasen suolaiselta tuo kuitenkin minulle kuulostaa, koska olen tottunut yleensä kympillä naamaputsareiden ostosta selviämään. Pistän purkin kuitekin ehdottomasti korvan taakse, jos joskus olen rikas tai törmään hyvään alennukseen. 

Äiti-kultakaan ei ole tätä siis omatoimisesti ostanut, vaan kyseessä näyttää olevan näytekoko (30ml), jonka hän on ilmeisesti jonkun kosmetiikkashoppailun kylkiäisenä saanut. Täysikokoinen tuote sisältää 125ml putsaria, jonka uskoisin riittävän ihan hyvin joksikin aikaa. 





Aiemmat postaukset:



Onko Shiseido sinulle tuttu merkki? Entä juuri tämä kyseinen tuote?


Rakkaudella,

Neilikki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti piristäisi päivääni kovasti, joten jätähän merkki käynnistäsi :)