sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Heinäkuun suosikkiputeli

Hienosti julkaisen tämän kuukauden suosikkiputelipostauksen näin kuun viimeisen päivän iltana. No, vielä kuitenkin kerkesin ;D Tällä kertaa ajattelin esitellä teille tällä hetkellä käytössä olevan putsarini. Kyseessä on Oriflame Optimals Foaming Gel eli tuttavallisemmin Oriflamen vaahtoava puhdistusgeeli normaalille ja sekaiholle. Tämän lisäksi Oriflamen Optimals-sarjassa on vastaavanlainen puhdistusgeeli myös rasvaiselle iholle sekä puhdistuemulsio kuivalle ja herkälle iholle.

Oriflamen sivuilla luvataan, että puhdistugeeli poistaa kasvoilta meikin ja epäpuhtaudet sekä jättää ihon raikkaaksi ja puhtaaksi. Lisäksi tuotteen luvataan tasoittavan kasvojen T-alueen rasvaisuutta.
Oman kokemukseni mukaan tuote todellakin poistaa rasvan lisäksi yllättävän hyvin myös meikin. Toki vahvemmalle silmämeikille tykkään käyttää meikinpoistoainetta erikseen, mutta perusmeikin poistoon Oriflamen putsari riittää oikein hyvin. Tuohon T-alueen rasvaisuuden hillitsemiseen en kuitenkaan osaa sanoa juuta enkä jaata. Oma ihoni on nyt kesän aikana villiintynyt rasvoittumaan aikalailla, eikä mikään tuote ole sitä kyennyt hillitsemään. Pääasia kuitenkin on se, että pesun jälkeen kasvot tuntuvat raikkaille ja rasvaisuutta ei tunnu. Jospa minunkin naamani tästä taas tasoittuu syksyn tullen ja ilmojen viiletessä. Toinen vaihtoehto on sitten hankkia ensi kerralla tuo rasvoittuvalle iholle suunnattu putsari ja katsoa mitä se saa aikaan...



Aiemmat suosikkiputelit:

Kesäkuun suosikkiputeli
Huhtikuun suosikkiputeli


1 kommentti:

  1. Kuulostaapa hyvältä tuotteelta :) Mä en ookaan itse koskaan testannut Oriflamen ihonhoitotuotteita, joitain meikkejä oon joskus kyllä käyttänyt! Toi kuivalle ja herkälle iholle tarkoitettu puhdistusemulsio voisi olla mulle aika hyvä tuote :)

    VastaaPoista

Kommentti piristäisi päivääni kovasti, joten jätähän merkki käynnistäsi :)